Antti Siika-aho

Shadow
Slider

Kallio: Viihtyvyyttä pöhinän sijaan

Toimittaja Leena Virtasen mielestä pöhinä on katoamassa Kalliosta, eikä trendikaupunginosassa synny hengailupaikkoja (HS 8.1.). Vuosikymmenen alussa syntynyt ”pöhinä” on kadonnut, Virtanen murehti. Kirjoitin viime kesänä tarpeesta elävöittää piritorina tunnettua Vaasanaukiota (HS 7.6.). Peräänkuulutin tuolloin alueen kehittämistä torimaiseksi asukkaiden kohtaamispaikaksi. Sain kirjoitukseni seurauksena useita yhteydenottoja kalliolaisilta. Moni asukas jakoi huolen piritorin ankeudesta ja toivoi, että sille … Lue lisää

Tarvitsemmeko ohjelman alue-erojen kaventamiseksi?

Matti Kortteisen ja Mari Vaattovaaran tuoreen tutkimuksen mukaan alueiden väliset erot ovat kasvaneet Helsingissä huomattavasti. Kritiikin kohteena on muun muassa harjoitettu kaavoituspolitiikka, jo ei ole tutkijoiden mukaan ehkäissyt eriytymistä. Alueellisten erojen kärjistymisestä on varoiteltu pitkään, mutta Helsingin johtavilla puolueilla ei ole ollut kykyä tai tahtoa toimia. Helsingissä on tarvetta selkeille toimille alueiden välisten erojen kaventamiseksi. … Lue lisää

Jouluksi: työolot kuntoon

Helsingin päiväkodeissa voidaan pahoin. Useat lastentarhanopettajat ja varhaiskasvatuksen työntekijät ovat viime päivinä kertoneet julkisuudessa jatkuvasta stressistä ja pompottamisesta. Eräs lastentarhanopettaja kuvasi Helsingin toimintaa näännyttämiseksi (HS mielipide 18.12.). Vaikeudet näkyvät muun muassa runsaina sairauspoissaoloina.  Ongelma on vakava, ja ikävä kyllä, kaikkiaan vain osa vielä suurempaa ongelmaa. Helsingin kaupungin työntekijät sairastavat selvästi muiden suurten kaupunkien työntekijöitä enemmän. … Lue lisää

Joko tai Guggenheim

Helsingin kaupunginvaltuusto päättää keskiviikkona Guggenheimista. Kuutisen vuotta käyty kiihkeä debatti on turhauttanut, sillä sitä käydään mielikuvilla. Museon vääntäminen joko tai-hankkeeksi on tukahduttanut tehokkaasti kyvyn visioida kulttuuri- ja taide-elämäämme eteenpäin. Se harmittaa. En taida olla ainoa, jonka Guggenheim-kantaa tivataan säännöllisesti. On ollut erittäin vaikea vastata, sillä näin suurta asiaa ei voi ratkaista mutu-tuntumalla. Kantani on muotoutunut … Lue lisää

Trump ja Putin Helsinkiin? Olympialaiset ainakin

Helsingin Keskusta asetti minut ehdolle kevään 2017 kuntavaaleihin. Lähden tavoittelemaan paikkaa Helsingin kaupunginvaltuustossa tietoisena siitä, että me kuntalaiset teemme kotikaupunkimme. Yhdelläkin äänellä on merkitystä. Helsinki on todellinen Itämeren helmi. Harvassa pääkaupungissa voi juoda puhdasta vettä hanasta, hengittää raikasta ilmaa ja saada voimaa vihreästä luonnosta. Tällaista kaupunkia minä haluan rakentaa eteenpäin. Epävakaa maailma tarvitsee neuvotteluhuoneen. Helsingin … Lue lisää

Hyvinvoinnista, ilmastoystävällisyydestä Helsingin valttikortteja

(Teksti julkaistu alun perin Työ tekijäänsä kiittää -blogissa 5.8.2015) Helsingin johtavien valtuustoryhmyreiden mielestä kaupunkia pitäisi myydä niillä eväillä, jotka uppoavat myös paikallisiin asukkaisiin. Näitä ovat heidän mukaansa muun muassa erilaiset yhteisölliset tapahtumat ja elävä kaupunkikulttuuri yleensä. Näkemykset olivat vastauksia Helsingin Sanomien sunnuntai-liitteen artikkeliin, jossa kysyttiin miksi Helsinki ei kiinnosta matkailijoita. Kööpenhamina ja Tukholma ovat vetovoimaisempia. … Lue lisää

Helsingin valtapuolueet halventavat demokratiaa

Julkaistu US-blogissa 25.10.2016 Tuoreimpien tietojen mukaan Helsingin suuret puolueet ovat sulkeneet pienet puolueet pois kaupungin budjettineuvotteluista. Näin kokoomus, vihreät ja demarit kostavat sen, etteivät pienet puolueet ole nöyrtyneet isompien pompoteltavaksi paljon kohua herättäneen yleiskaavan käsittelyssä. Esimerkiksi Helsingin Keskusta on toistuvasti tuonut esille yleiskaavan sisältöön ja ennen kaikkea valmisteltuun liittyneitä kipukohtia. Keskiviikkona 26.10. valtuuston käsittelyyn tuleva … Lue lisää

Tarjous, josta ei voi kieltäytyä

Työkkärin lähettämien työtarjousten määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Niihin vastaamatta jättämisestä seuraavat rangaistukset ovat lisääntyneet huimasti. Eniten kärsivät nuoret työttömät. Työtarjoukset eivät palvele 2010-luvun työnhakijaa, vaan syövät kaikkien voimia. Tarvitaan parempia menetelmiä, joilla työ ja hakija saadaan riiustelemaan keskenään. Työ- ja elinkeinotoimistot lähettivät viime vuonna 564 000 työtarjousta. Kyseessä on kaikkien aikojen ennätys ja se on seurausta … Lue lisää

Epäluottamuksen hävittäjät

Meidän poliittinen asemamme on pysyvästi määrätty, muistutti tasan 60 vuotta sitten tasavallan presidentiksi valittu Urho Kekkonen usein. Suurvallan naapurissa elämisestä kummunnut ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei ollut inhorealismia eikä ideologiaa, vaan tosiasioihin pohjaavaa luottamuksen rakentamista. Hyvä naapuruus vaatii paljon, mutta työ on vaivan väärti. Yhdysvaltalaisten hävittäjien on määrä saapua harjoittelemaan Suomeen toukokuussa. Amerikkalaiset F-15-koneet osallistuvat kahdenväliseen … Lue lisää

Lasten tulee saada parkaista jatkossakin

Valviran mukaan Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Oulaskankaan sairaalan synnytysosasto ei täytä nykyisen päivystysasetuksen kriteereitä. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri epäilee, että synnytysosasto tullaan lakkauttamaan kesän jälkeen. Synnytysosaston alasajo olisi vakava takaisku ja vaarantaisi synnyttäjien ja lasten turvallisuuden. Matkasynnytykset yleistyisivät väistämättä pitkien etäisyyksien alueella. Päivystysasetuksen vaatimuksia tulee noudattaa, mutta esityksiä ei tarvitse lukea kuin piru raamattua. Oulaskangas voidaan pelastaa, jos poliittista … Lue lisää